Joulu kestää kolme päivää.
Kolmessa päivässä on mahdollista lihoa tietty määrä, mutta se riippuu monista tekijöistä, kuten yksilön aineenvaihdunnasta, ruokavaliosta, fyysisestä aktiivisuudesta ja muista terveyteen liittyvistä tekijöistä. Lihominen johtuu yleensä eli melkeinpä aina kalorien saannin ylittämisestä, mikä tarkoittaa, että syö enemmän kaloreita kuin kuluttaa.
Tyypillisesti yhden kilogramman painonnousu vastaa noin 7700 ylimääräistä kaloria. Eli jotta lihoisit pelkkää rasvaa yhden kilon päivässä, saisit syödä 7700 kaloria ylimääräistä, kaiken muun ruoan päälle, eli melkein 10 000 kaloria. Tämä on kuitenkin yksinkertaistettu laskelma.
On myös hyvä muistaa, että painon lisääntyessä ei välttämättä lisäänny vain rasvakudosta, vaan myös vettä ja muita kehon tuotteita, joita se syödystä ruoasta tekee.
Eli joulun jälkeen jos vaaka näyttää kamalia numeroita ja vaatteet kiristää. Kaikki muuttuu normaaliksi kun palaat tavalliseen arkeen.
Kehosi on vain täynnä vettä, paskaa ja joulumieltä